|
Bryssel, 3. syyskuuta 1999 |
|
P. 87/99 |
EU:N JA KANADAN JULKILAUSUMA ULKOMINISTERIKOKOUKSESSA HELSINGISSÄ 2. SYYSKUUTA 1999
EU:n ja Kanadan yhteinen lähestymistapa käsiaseiden ja kevyidenaseiden epävakauttavan keskittymisen ja leviämisen torjuntaan
EU ja Kanada sopivat 17. joulukuuta 1998 käsiaseista jajalkaväkimiinoista annetun yhteisen julkilausuman jatkotoimenayhteisestä lähestymistavasta käsiaseiden liiallisen javalvomattoman keskittymisen ja leviämisen ongelmaanpuuttumiseksi. Tämä ehkäisevä ja vastatoimiin perustuva yhteinenlähestymistapa sisältää monenlaisia koordinoituja kansainvälisiä,alueellisia ja kansallisia toimia, joilla edistetään kestäväärauhaa konflikteille alttiilla tai konfliktien vaivaamillaalueilla.
EU ja Kanada pitävät myönteisenä Yhdistyneiden Kansakuntienyleiskokouksen päätöstä kutsua koolle laittoman asekaupan kaikkianäkökulmia käsittelevä kansainvälinen konferenssi, joka pidetäänviimeistään vuonna 2001. EU ja Kanada ovat sitä mieltä, ettäkonferenssin on tarkasteltava ongelmaa laaja-alaisesti yhteisenlähestymistavan kutakin osaa käsittelemällä. Ne ottavat tässätarkoituksessa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerinsaamat jäsenvaltioiden vastaukset, jotka koskevat kansainvälisenkonferenssin ajankohtaa, paikkaa, puitteita ja tavoitteita sekäsen valmistelua.
EU pitää myönteisenä ja tukee Kanadan tarjoustatoimia kansainvälisen konferenssin valmistelevan komiteanisäntänä. Molemmat osapuolet tähdentävät työn jatkuvuudenmerkitystä ampuma-aseiden, ammusten ja niihin liittyvienvastaavien materiaalien laitonta valmistusta ja laitonta kauppaakoskevaan pöytäkirjan tekemiseksi, jolla täydennetäänkansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaistaYhdistyneiden Kansakuntien yleissopimusta.
Kanada yhtyy 17. joulukuuta 1998 hyväksytyn, käsiaseita koskevanEU:n yhteisen toiminnan tavoitteisiin. Kanada panee tyytyväisenämerkille, että yhteisessä toiminnassa näkyy molempien osapuoltenyhteinen lähestymistapa, ja näin ollen Kanada hyväksyy senperiaatteet. EU ja Kanada pyrkivät parantamaan yhteistyötäänsuosittamalla muille valtioille ja muille foorumeille EU:n jaKanadan yhteisen lähestymistavan hyväksymistä käsiaseidenongelman käsittelyyn.
________________________