Perusoikeuskirja
Mikä on perusoikeuskirja?
Euroopan unionin perusoikeuskirja sisältää yhtenä yksinkertaisena tekstinä EU:n tunnustamat kansalais-, poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet.
Näitä oikeuksia suojeltiin ennen perusoikeuskirjaa pääasiassa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön avulla. Monet kyseisistä oikeuksista perustuvat Euroopan ihmisoikeussopimukseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkitsemana. Perusoikeuskirjan tavoitteena on selkeyttää näitä oikeuksia ja antaa niille enemmän näkyvyyttä.
Perusoikeuskirjaan voi vedota tapauksissa, joissa halutaan kyseenalaistaa unionin toimielimen tai elimen tai laitoksen tekemä päätös taikka jäsenvaltion tekemä päätös EU:n lainsäädännön täytäntöön panemiseksi. Sen sijaan perusoikeuskirjaan ei voi vedota jäsenvaltioiden sisäisissä asioissa, jotka eivät liity EU:n lainsäädännön soveltamiseen.
Perusoikeuskirjasta tuli oikeudellisesti sitova Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1. joulukuuta 2009, koska kyseisen sopimuksen mukaan perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla. (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artikla (pdf)).
Lisätietoja Euroopan unionin perusoikeuskirjasta: